Olli Lindholm
Yö-yhtyeen laulajan Olli Lindholmin tie muusikoksi alkoi enon tekemää kitaraa soittelemalla. Koulussa Ollin lahjat huomattiin jo kuudennella luokalla:
- Musiikinopettaja kehui minua lahjakkaaksi esiintyjäksi ja sanoi, että minun kannattaisi ryhtyä näyttelijäksi tai laulajaksi, Olli muistelee.
Yläasteella Olli esiintyikin jo laulamalla koulun päättäjäisissä rokkia. Kaikkia esitys ei kuitenkaan vakuuttanut, sillä Olli oli itse muokannut kappaleiden sanoja toisiksi.
- Se oli lapsellista. Lopputulos oli se, että minut heitettiin ulos juhlasalista, Olli kertoo.
Olli esiintyi ensimmäisen kerran bändissä vuonna 1980.
- Vuodesta 1981 asti olen haaveillut siitä, että pystyisin hankkimaan koko elantoni musiikilla, mutta vasta 20 vuotta myöhemmin uskalsin jättää muut työt pois, muun muassa taksikuskina työskennellyt Olli kertoo.
Nykyään rocklaulajan työtä on musiikin tekeminen ja esiintyminen.
- Laulujen säveltäminen on paikoitellen hirveätä, kun mitään uutta ei meinaa syntyä. Mutta se hetki, kun uusi laulu sitten syntyy, on todella hieno.
Olli saa tekijänoikeuskorvauksia Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teostosta.
- Kyllä tekijänoikeuskorvauksilla on merkitystä. Minusta on tärkeää, että meidän etujamme valvotaan. Korvausrahoilla voin viedä mukuloita ulkomaille, virnistää Olli.
Kuva: Miia Saastamoinen







