Samu Haber

Vuonna 2002 perustetun Sunrise Avenuen laulaja Samu Haber löysi laulunlahjansa liityttyään 10-vuotiaana espoolaiseen Viherpeipot -kuoroon.
- En ikinä unohda kuoron Maija Poppanen -esitystä, jossa minun piti äännellä kuin hampaita harjatessa. Se oli varmasti urani kohokohta, nauraa Samu.

Bändinsä kanssa ulkomaillakin keikkaileva Samu ei ole kärsinyt esiintymisjännityksestä lukion ensimmäisen luokan jälkeen:
- Lukion tervetuliaisjuhlassa kaverini kutsuivat minut lavalle, antoivat kitaran käteen ja pyysivät soittamaan täyden juhlasalin edessä. Silloin jotenkin voitin itseni, enkä sen jälkeen ole jännittänyt esiintymistä, Samu kertoo. - Ekstralataus esiintymisissä kuitenkin on, sillä joka kerta pitää tehdä kaikkensa, että yleisö ajattelee, että kannatti tulla ja maksaa lippu.

Samu paljastaa hyvien biisien tulevan joskus ihan sattumalta.
- Lauluni syntyvät niin, että rämpyttelen niitä näitä ja jotain kivankuuloista vaan sattuu tulemaan ulos. Tai sitten kävelen kaupungilla ja melodia tulee tyhjästä yhtäkkiä mieleen. Silloin pitää juosta nopeasti hiljaiseen paikkaan äänittämään idea puhelimen nauhuriin, Samu kertoo, ja muistuttaa, ettei harjoittelustakaan saa tinkiä.
- Onneksi se on monimuotoista. Olen "joutunut" harjoittelemaan muun muassa laulamista, soittamista, fyysistä kuntoa, näyttelemistä ja englannin kieltä, Samu luettelee.

Samu Haber

Kuva: Ville Juurikkala

- Olen myös parantumaton romantikko ja uskon, että jos puskee tarpeeksi pitkään sydämellään kohti unelmiaan, niin saavuttaa ne joskus. Sitten, kun on tehnyt tarpeeksi duunia ja kun aika on kypsä.

powered by eMedia