Esimerkkejä siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei

 

Tämän saa tehdä ilman erillistä lupaa

  • Toisen teoksesta saa levittää omin sanoin tietoa mm. lehdessä, internetissä, kirjassa ja opettamalla.
  • Kaikkialta maailmasta saa omaan käyttöön tuoda laillisesti valmistettuja kirjoja ja sarjakuvalehtiä ja myydä niitä mm. kirpputorilla.
  • Muista teoksista kuin tietokoneohjelmista ja -peleistä saa tehdä muutamia kopioita yksityiskäyttöön. Ehtona on, että ne kopioidaan laillisesta lähteestä. Kopioitavan teoskappaleen tai teoksen tulee olla laillisesti valmistettu tai välitetty yleisölle. Tallenteessa mahdollisesti olevaa tehokasta kopiosuojausta ei saa kopiointia varten murtaa. Voit antaa kopion myös kaverillesi, kunhan tekemiesi kopioiden yhteismäärä ei ylitä muutamaa kappaletta.
  • Katselun tai kuuntelun estävän teknisen suojauksen saa poistaa tai kiertää tallenteesta katselemista tai kuuntelemista varten.
  • Suoja-ajan päätyttyä teosta saa käyttää vapaasti. Suoja-ajat ovat aina useita kymmeniä vuosia. Esimerkiksi tekijän suoja-aika on Suomen lain mukaan 70 vuotta hänen kuolinvuodestaan ja äänilevyn tuottajan 50 vuotta äänitteen tallennus- tai julkaisuvuodesta.
  • Sitaattioikeuden perusteella omaan teokseen saa ottaa pienen palan toisen teosta, jos ns. vetoamisfunktio täyttyy eli sitaatilla on riittävän vahva asiallinen yhteys teokseen, jossa sitaattia käytetään. Esitelmässä voi siis siteerata kirjaa, jota esittelee, tai käyttää esimerkkejä todisteena väitteistään.
  • Opetussuunnitelman mukaisen opetuksen yhteydessä saa esittää vapaasti muita teoksia (esim. sävellysteoksia) paitsi näytelmä- ja elokuvateoksia.
  • Koulun opetustoiminnassa saa tallentaa opettajan tai oppilaan esittämästä teoksesta kappaleen tilapäisesti opetustoiminnassa käytettäväksi.

Tätä ei saa tehdä/tähän tarvitset luvan

  • Toisten teoksia ei saa plagioida eikä väittää omikseen (ottaa omiin nimiinsä).
  • Toisten teoksia ja niitä sisältäviä tallenteita ei saa julkaista, esittää julkisesti, levittää tai välittää yleisölle ilman lupaa. Esimerkiksi omille kotisivuilleen ei saa ilman lupaa laittaa toisten musiikkia tai valokuvia.
  • Internetissä ei saa jakaa luvatta musiikkia, elokuvia, tv-ohjelmia, tietokonepelejä, tietokone- ohjelmia tms. tekijänoikeuslailla suojattuja tiedostoja. Luvatta jaettuja aineistoja ei myöskään saa imuroida itselleen internetistä.
  • Piraattitallenteita ei saa myydä tai tuoda maahan edes omaan käyttöön.
  • Tietokonepeleistä tai -ohjelmista ei varmuuskopiota lukuun ottamatta saa tehdä muita kopioita kuin ne, jotka lisenssiehdot sallivat.
  • Kouluopetusta varten ei saa ilman lupaa välittää esim. musiikkia, elokuvia tai tv-sarjoja internetissä.
  • Video- tai dvd-elokuvan esittäminen opetustoiminnassa edellyttää erillistä lupaa.
  • Ostettuja, lainattuja tai vuokrattuja tallenteita, kuten äänitteitä, kielikasetteja tai video- ja dvd-elokuvia ei saa kopioida opetuskäyttöön. 

 

Tekijä päättää omastaan

Tekijänä sinä itse päätät siitä, kuinka sinun luomiasi teoksia saa käyttää. Voit esim. laittaa ne halutessasi internetiin kaikkien katseltaviksi/ kuunneltaviksi.

Kun laki edellyttää lupaa, sen saa usein ko. alan tekijänoikeusjärjestöstä. Joissakin tapauksissa se tulee hankkia suoraan yksittäisiltä tekijänoikeuden haltijoilta. Opettajan elämää helpottavia käyttölupia teosten, tallenteiden ja eräiden kanavien tv- ja radio-ohjelmien esittämiseen tai kopiointiin kouluissa sisältyy mm. Teoston, Gramexin, Kopioston ja Tuotoksen sopimuksiin, joita niillä on opetusministeriön tai kuntien kanssa. Tarkempaa tietoa saat ko. tekijänoikeusjärjestöistä.

 

Taulukko on yksinkertaistettu, pääsääntöihin rajoittuva yleisesitys.

powered by eMedia