Ketä ja mitä tekijänoikeus suojaa?

 

Tekijänoikeuslain mukaista suojaa saa kolme tahoa:

  • teoksen tekijä, kuten kirjailija tai säveltäjä, saa suojaa teokselleen
  • teoksen esittäjä saa suojaa omalle esitykselleen, tulkinnalle, tästä teoksesta
  • levyn, elokuvan, kirjan tai muun tuotoksen rahoittava yrittäjä saa suojaa näin syntyvälle tuotteelle (osa suoraan lain nojalla, osa taas ostamalla oikeuksia tekijöiltä ja esittäjiltä)

 

Suoja-ajat. Tekijänoikeus ei ole ikuinen. Se on voimassa teoksen tekijän osalta 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta. Esittävien taiteilijoiden ja tuottajien oikeudet ovat voimassa 50 vuotta tallenteen - kuten cd-levyn - tallennus- tai julkaisuvuodesta.

 

Mutta mikä on teos?


Teokseksi katsotaan mikä tahansa luovan työn tulos, joka on sen verran omaperäinen, ettei joku toinen tekisi täysin samanlaista. Esimerkiksi oppilaan kouluaine, esitelmä tai piirustus täyttää useimmiten nämä kriteerit. Tekijänoikeuslailla suojataan teoksia ja teosten esityksiä. Niiden lisäksi sillä suojataan mm. tietokantoja, tietokoneohjelmia, tietokonepelejä sekä ääntä tai kuvaa sisältäviä tallenteita.

 

Kun suoja-aika päättyy, teosta voi käyttää kysymättä lupaa tekijältä ja maksamatta hänelle siitä.

powered by eMedia